|
III Joupiska Soi myös eläkeläisten toivejuhla
Kolmas Joupiska Soi –tapahtuma on saavuttamassa jälleen
yhden sille asetetun tavoitteen. Valtakunnallinen
tietoisuus alkaa olla pelimannien ja myös yleisön
keskuudessa selviö. Myönteinen palaute ja –julkisuus ovat
aiheuttamassa mm. sen, että kolmipäiväiseksi pidennetty
juhla muodostuu myös eläkeläisten retkikohteeksi. Ohjelma
on mitä sopivin juuri tällaiselle kohderyhmälle. Huhut
kertovat, että mm. Töysässä, Kortesjärvellä ja Evijärvellä
ollaan suunnittelemassa ryhmämatkaa Joupiskalle.
Järjestäjien lähettämiä kutsuja on mennyt satoja ja myös
karavaanareita odotetaan entistä enemmän. Myös juhlan
esiintyjämäärä kasvaa päivittäin, ollen jo 600 paikkeilla.
”Mahapalkalla” esiintyville riittää ilmaista ruokaa ja
nisukaffia kolmeksi päiväksi.
Joupiska Soin upeat avajaiset ovat Rytmiriihessä
perjantaina 20.5, jolloin myös valtakunnallinen seniorien
+45 tangolaulun semifinaali käynnistyy. Yleisötavoitteeksi
on asetettu varovaisesti 5000 henkeä. Tavoitteena on, että
viivan alle jää mukava summa käytettäväksi
hyväntekeväisyyteen.
Simo Nikula, ohjelmavastaava
>>
Joupiska Soi pääsivulle |